tiistai 4. huhtikuuta 2017

Jämälangat

Neulojat ja käsitöiden harrastajat tietävät, kuinka lankakeristä jää isompia ja pienempiä keriä nurkkiin pyörimään. Välillä täytyisi päästä niistä eroon, jotta tulisi hieman lisää tilaa uusille langoilla. 

Itse olen usein jämälangoista neulonut villasukkia, joita olen raidoittanut näillä langanpätkillä. Haasteellista siinä, jos neuloo yhden sukan kerrallaan, että osaa arvioida langan kulutuksen molempiin sukkiin. Tällöin kätevää on tietysti neuloa molempia sukkia yhtäaikaa, jotta jämälangan määrän osaisi maksimoida. Alla on muutamia sukkia, joita on tullut kudottua jämälangoista. Myös Hissu oli kiinnostunut sukista :D






Toinen isompi jämälanka projekti muutama vuosi sitten oli torkkupeitto, jossa yksinkertaisesti kudoin jämälangat yhteen. Raidan pituus riippui, kuinka paljon kyseistä lankaa minulla oli käytössä. Näiden jämälankapätkien väliin neuloin palmikkoneulepätkän viininpunaisesta ja samalla langassa virkkasin torkkupeittoon myös pitsireunan. Torkkupeitosta ei tullut ehkä maailman kaunein, mutta lämmin siitä tuli. Jos tekisin kyseisen peiton uudestaan, miettisin ehkä hieman tarkemmin värejä ja niiden yhteen sopivuutta. Olen myös harkinnut uutta jämälankaprojektia ja pohtinut, jos virkkaisin jämälangoista isoäidinneliöitä ja tekisin niistä uuden torkkupeiton. 

Omassa jämälanka torkkupeitossa on siis neljä oikein neulottua pätkää, jossa jämälangat on neulottu toistensa perään. Lisäksi jämälankapalasten väliin on neulottu palmikkopätkä, joka on samanvärinen torkkupeiton pitsireunan kanssa. Jämälanka pätkän pituuden voi itse päättää, miettimällä kuinka pitkän peiton haluaa tehdä.  





Mitä te olette tehneet jämälangoista tai miten hyödyntäneet niitä?

2 kommenttia:

  1. Oonko nähny tätä peittoa?! Ihan sairaan hieno! - T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) En ainakaan itse ole nähnyt vastaavaa ja silloin, kun tätä tein niin itse suunnittelin.

      Poista