maanantai 27. marraskuuta 2017

Kankaita

Lokakuisen käsityömessujen jälkeen, jossa oli myytävänä paljon kankaita, nousi innostus ommella taas pitkästä aikaa itsekin. Niinpä päätin ostaa muutaman kankaan ja alkaa ommella taas. Nyt on kankaat hankittu ja tällä kertaa Eurokankaan nettikaupasta. Ostin pari erilaista trikookangasta ja niistä olisi tarkoitus ommella jonkunlaiset tunikat/mekot. Kaavat pariin eri malliin olen jo piirtänyt. Nyt täytyy enää kaivaa ompelukone esiin ja tarkoituksena olisi tehdä se jo tulevana viikonloppuna.

Mukavaa viikkoa!





sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Villasukkavuosi osa 1

Tänä vuonna on ollut tarkoituksena tehdä vähän niinkuin omaa sukkakalenteria, joka on tarkoittanut käytännössä sitä, että joka kuukaudelle olen valinnut oman sukkamallin. Tai oikeastaan olen tehnyt tätä yhdessä äitini kanssa, jolloin olemme vuorotellen valinneet kuukauden sukat. Nämä sukat ovat jo suurin osa esiintyneet blogissa, mutta palataan vielä tämän vuoden alkupuolelle sukkien muodossa. 

Tammikussa neulottiin pitkävartiset sukat.



Helmikuussa jatkettiin samaa sinistä värimaailmaa ja tuloksena oli kohoneule sukat.



Maaliskuussa neuloin kissasukat, joista nyt myöhemmin tein myös vaaleanpunaisen version.



Huhtikuussa neuloin Marimekko -sukat.



Toukokuussa tein Kalajoki -sukat.



Kesäkuussa tuli neulottua tossut.



Siinäpä oli ekat puolen vuoden sukat :)

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Salmiakkisukat

Tällä kertaa valmistui salmiakkisukat, näidenki malli löytyi pinterestistä.

Salmiakkisukat
 Malli: pinterest + itse suunniteltu
Lanka: 7 veljestä ja Janne -lanka
Värit: musta, valkoinen ja punainen
Koko: n.38
Puikot: nro 3,5
Tiheys: Janne -langassa 20s


Salmiakkisukat oli mukava neuloa. Niiden malli oli helppo ja sen oppi ulkoa helposti, joten mallia ei tarvinnut koko ajan katsella. Valkoinen lanka oli Janne -lankaa, mutta sen tiheys oli aikalailla sama kuin 7 veljeksessä, joten neulominen näillä kahdella onnistui hyvin. 

Joulukin alkaa pikku hiljaa lähestymään ja olen jo jonkin aikaa sitten alkanut suunnitella joululahjoja. Olen joka vuosi tehnyt joitakin lahjoja itse ja niin ajattelin myös tänä vuonna. Teettekö te itse joululahjoja ja millaisia?







sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Suunnittelua

Tulostin ensimmäistä kertaa pieni ruutuista ruutupaperi, jolle on helppo suunnitella tulevia kuvioita ja piirtää malleja villasukkiin. Tämä tulostamani neuleruudukko on suunniteltu neuleita varten. Aikaisemmin olen yrittänyt piirtää normaalille ruutupaperille, joka ei ole toiminut kovin hyvin. Tällä tavalla kuvioista ei ole saanut aikaisemmin hyvää kuvaa, minkä kokoisena se tulisi villasukkaan. Nyt kuitenkin tarkoitus kokeilla saisinko tällä tavalla paremman kuvan suunnittelemastani kuvioista. 

Neuleruudukkon tulostin netistä punomo.fi sivustolta, josta voitte käydä myös itse tutustumassa. Kokeilin jo vähän piirtää mallia seuraaviin sukkiin. Kuten kuvasta näkyy seuraavana olisi tulossa salmiakkikuviota.