maanantai 20. maaliskuuta 2017

Yöpöydällä

Viime aikoina on tullut pitkästä aikaa luettua kirjoja vähän enemmänkin. Viimeisemmäksi on tullut luettua Jos olisit siinä, joka on Jojo Moyesin kirjoittama. Olen lukenut myös aiemman osan kirjasta, joka on Kerro minulle jotain hyvää. Molemmat kirjat olivat hyviä ja niitä oli vaikea laskea käsistään, kun oli aloittanut :D Kerro minulle jotain hyvää -kirjasta on tehty myös elokuva, jonka olen nähnyt. Oma suosikkini kirjan ja elokuvan välillä oli ehdottomasti kirja. Elokuvasta tuntui jäävän puuttumaan jotain olennaista, jota kirjassa oli.


Yöpöydällä on myös muutamia kirjoja odottamassa lukemista. Siellä odottaa Eat,pray, love -kirja, jonka olen nähnyt elokuvana ja nyt ajattelin myös lukea kirjana. Oma kokemus on, että kirja on yleensä elokuvaa parempi tai ainakin moniulotteisempi, kuten aiemman kirjan kanssa kävi. Mielenkiinnolla siis odotan, millainen tämä kirja tulee olemaan.


Yöpöydällä odottaa myös yksi omaelämänkerta, nimittäin Astrid Lindgrenin. Astird Lindgrenin lastenkirjat, kuten Peppi, Eemeli ja Ronja ovat kuuluneet lapsuuteeni ehdottomiin suosikkeihin ja oikeastaan kuuluvat edelleen. Joten odotan mielenkiinnolla, millainen henkilö niiden kirjojen takana oikein on.  

Lisäksi lukemista odottaa Yhden lapsen kansa, jonka on kirjoittanut Mari Manninen. Kirjassa on haastateltu kiinalaisisperheitä yhden lapsen politiikan vaikutuksista. Kirja on saanut Finlandian tietokirjallisuuden palkinnon 2016. Tämän hetkiset kirjat ovat aika erilaisia, mutta itse tykkään lukea monenlaista kirjallisuutta. Välillä saatan lukea jopa kahta eri kirjaa yhtäaikaa, niin voi valita oman mielentilaan sopivan kirjan :D
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti